perjantai 13. syyskuuta 2013

Perjantai 13.päivä tuonut tullessaan iloa heti aamusta

Voi, että ihminen osaa olla onnellinen pienistäkin asioista ja edistymisistä! Aamulla tullessani K10:lle, hoitaja riensi heti ilmoittamaan iloisia uutisia. Joanna oli nukkuessaan itse kääntynyt ensimmäistä kertaa yli kahteen viikkoon vasemmalle kyljelleen!

Eikä siinä vielä kaikki. Topakat ja mukavat hoitajat päättivät, että tänään suihkuun mennäänkin oikein suihkutuolilla, laverin sijaan. Kovin kauaa ei Joanna siinä jaksanut istua, mutta pika suihkun ajan kuitenkin. Nyt pötköttelee tyttö puti puhtaana peittojen välissä, pupu kainalossa.

Kolmas ja varmasti tärkein uutinen oli se, että CRP oli tippunut 162. Olemme saaneet lisää varmuutta siihen, että tästä kyllä toivutaan. Helppoa se ei varmasti ole vieläkään, mutta tahto on kova. Nyt siis puhun tästä karmeasta sieni-infektiosta. Itse leukemian olen tällä hetkellä työntänyt taustalle, sitä vastaan kamppailu ei tunnu tällä hetkellä niin akuutilta asialta.

Täällä oleminen on kyllä ihan oma pieni maailmansa. En olisi koskaan voinut tietää ennen omaa kokemusta, mitä elämä täällä kaiken kaikkiaan on. Jonkun kerran, kun on käynyt kaupungilla, on omaan tajuntaan tullut, että ihmisethän elävät täällä ihan normaaliin tapaan. Käyvät kaupoilla ja kahvilla. Tuntuu, että katsoo kaikkea maailmanmenoa ihan toiselta kantilta. On hyvin sulkeutunut näihin omiin ympyröihin. Ei jaksa kiinnostua ajankohtaisista uutisista, eikä kiinnosta katsoa edes TV:tä.

Eilen Joanna oli taas oikein iloinen sairaalaklovnien käynnistä, kaksi heistä käy aina torstaisin lapsia ilahduttamassa. Vaikka toinen oli ihan väsyksissä ja kuumeinen, niin seurasi peittojen välistä klovnien jutustelua ja hassuttelua, selvästi onnellisena.

Eri viikonpäiville on aina jotakin ohjelmaa. Tänään Kymppilasten yhdistys tarjosi normaaliin tapaan kaikille paikalla oleville vanhemmille Perjantai-pitsat. Lisäksi Sylva ry tarjosi Joannalle Filmtowniin lahjakortin, saadaan siis käydä vuokraamassa pari mukavaa elokuvaa ajankuluksi. Mukavaa, kun välillä tähän tasapaksuun arkeen saa pientä piristystä.

Näissä tunnelmissa tullut vietettyä tätä perjantaita, ei voi sanoa moitteen sanaa. Joanna nukahti tutun unilaulu CD:n ääneen ja minä hiippailen odottamaan asunnolle Harrin saapumista. Täksi viikonlopuksi saamme hänetkin tänne meidän kanssa. Vielä kun saisi Jeminan ja Julietinkin tänne, niin olisi koko perhe koossa pitkästä aikaa.

3 kommenttia:

  1. Jokainen pieni edistyksen merkki otetaan täälläkin riemulla vastaan! Olette paljon ajatuksissa, ja täällä rukoillaan puolestanne <3

    Hyvä kuulla, että on tahoja, jotka piristävät arkea siellä, arvokasta työtä. Ja varmasti olisi ihana saada koko perhe yhteen, toivon sen päivän koittavan pian. Voimia!

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu, että asiat edistyy pikku hiljaa. Kaikkea hyvää kummitytölle ja pidetään yhteyksiä.

    Paljon terkkuja lähettää kummisetä

    VastaaPoista