Tästä se kaikki alkoi

Lähdimme Joannan kanssa aamulla aivan "tavanomaiselle" lääkäri käynnille pitkittyneen lämpöilyn takia. Lääkäri määräsi meidät terveydenhoitajan luo, jossa otettiin Hemoglobiini ja tulehdusarvo. Hb oli vaivaiset 34-38 ja tulehdusarvoa ei edes saatu. Näin matkamme jatkui pikaisen kotona käynnin jälkeen Lappeenrantaan jossa tarkkojen tutkimusten jälkeen sain aika kammottavan tiedon: "Joannalla on vakava verisairaus ja tunnin kahden sisällä on lähtö Helsinkiin Lastenklinikalle hoitoon ja jatkotutkimuksiin".

Olo oli kyllä erittäin pöllämystynyt, eikä oikein tiennyt miten asiaan edes suhtautuisi. Ensimmäsenä pyysin saada soittaa ja kertoa asiasta miehelleni. Joannan ympärillä pyöri hoitajia ja lääkäreitä vaikka kuinka paljon, valmistellen lähtöä ambulanssilla. Helsingin päässä meitä oli jo odetettu ja taas lisää tutkimuksia ja muutaman tunnin jälkeen siirryimme osastolle. Aamulla yhdeksän jälkeen lähdimme liikkeelle kotoa ja osastolla taisimme olla ilta yhdeksän maissa, yhtä hulabaloota koko päivä!

Itselläni oli jo silloin paha aavistus diagnoosin suhteen ja valitettavasti veikkaukseni osui oikeaan. Joannalla virallisesti diagnosoitiin ALL, eli Akuutti lymfoblastileukemia 8.8.2013. Hoidot aloitettiin hyvin nopealla tempolla ja Joanna voi kaiken aikaa oikein hyvin.

Edellä kirjoitettu teksti kertoo lyhykäisyydessään siitä, mistä tämä kaikki oikein alkoi. Alkupäivät menivät kaiken kaikkiaan aikamoisessa shokissa ja pyörityksessä. Sen verran sovimme, että minä jään ainakin toistaiseksi pois töistä. Paljon sai uutta tietoa itse sairaudesta ja hoidosta. Piti täyttää monenlaisia papereita ja hakemuksia, tavattiin eri ammattialan ihmisiä ja samalla mielessä olivat kotona olevat kaksi muuta lasta. Ei millään pystynyt sisäistämään lähellekään kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa.

Joanna kesti tosiaankin kaikki alkuhoidot hyvin, pääsimme kotiin käymään alle kolmen viikon sisään, mutta sitä iloa kesti vain kahden päivän ajan. Nyt olemme tällä sairaalakeikalla olleet jo kaksi viikkoa ja tuskin ihan heti täältä kotiin edes päästään.

Joannalta löydettiin elimistöstä hiivasieni, jonka hänen elimistönsä näiden rankkojen hoitojen aikana on tuottanut. Olemme saaneet elää aikamoisessa pelossa ja huolessa koko perhe, sukulaiset ja ystävät, tämän infektion aikana.

Tyttö on joutunut kokemaan ihan äärimmäisen kovaa kipua, johon onneksikin on hyviä lääkkeitä. Tulehdusarvo pyörii 200 kieppeillä, pahimmillaan oli lähes 300, happi menee hienon pingviinimaskin kautta myös toistaiseksi. Lääkkeitä menee jos jonkinlaisia, on sienilääkkeitä ja antibiootteja, viruslääkkeistä on jo onneksi päästy eroon. Verikokeet saadaan onneksi taas kätevästi uuden laskimokatetrin kautta, vanha kun jouduttiin poistamaan infektion alussa varmuudenvuoksi.

Tällä hetkellä odotamme päivä kerrallaan, että Joanna toipuisi tästä hirveästä infektiosta ja sitten jatkuu taistelu itse pääpirua vastaan, eli Leukemiaa. Tämä sieni-infektio on sitkeä pöpö, mutta onneksi niin on Joannakin. Näissä sieni-infektioissa paraneminen tapahtuu pienin askelin ja toipuminen vaatii useiden viikojen kovan hoidon.

Pienikin askel parempaan saa aina mielen korkealle. Takapakki puolestaan tuo ihan hirveän pelon sydämeen ja itsensä on koottava uudelleen. Jokaisesta päivästä on iloinen ja kiitollinen.

Ajattelin, että tämä kirjoittaminen voisi olla minulle keino purkaa ajatuksia ja tunteita. Mielestäni tämä voisi myös olla hyvä väylä kertoa teille mitä meille kuuluu. Blogin kirjoittaminen on minulle kaikin puolin uutta ja vierasta, mutta enköhän minä pikku hiljaa opi kirjoittamaan tekstiä jäsennellysti ja vähemmän "hyppien" aiheesta toiseen. Palautetta saa toki antaa ja kysellä, jos jokin mietityttää.